Miten vessanseinälle kirjoittelu vaikuttaa luovuuteesi?

Ensinnäkin hyvän idean keksiminen tuo hienon henkilökohtaisen onnistumisen tunteen. Käytämme näin aivojemme hajatietoa ja parannamme niiden toimivuutta. Osoitamme kekseliäällä tavalla kykymme lukea ja tulkita ulkoista maailmaa jatkamalla siitä mitä muut ovat seinälle kirjoittaneet. Käsin kirjoittaminen tuo esille myös palan henkilökohtaista hienomotoriikan ominaisuuttamme: sitä, miten fyysinen toiminta vaikuttaa mieleemme ja miten mieli ohjaa fyysistä toimintaa. Lisäksi käsin kirjoittaminen aktivoi täysin uniikkia aivotoimintaamme automaattisesti. Yksinkertaistettuna muistamme käsin kirjoitetun tekstin paremmin. Voimme myös käyttää visuaalista kykyämme alleviivata tai ”boldata” jotain kohtaa – lisäksi värivalinta ja tekstityyppi aktivoivat meitä ja osoittavat ilmaisukykyämme.

Indianan yliopiston käsin kirjoittamiseen liittyvässä tutkimuksessa tehtyjen aivokuvausten perusteella näyttää siltä, että käsin kirjoittamisella ja ideoiden tuottamisella on vielä tiiviimpi yhteys. Niillä, joilla oli paremmat taidot käsin kirjoittamisessa, oli aktiivisempaa hermotoimintaa niissä aivon osissa, jotka liittyvät työmuistiin, sekä muuten vahvaa aktivoitumista kirjoittamiseen ja lukemiseen liittyvissä aivonosissa.

En kuitenkaan ehdota kirjoittamaan tai kaivertamaan työpaikkasi vessan seinille. Jokainen tietää miksi, seinille tuhertelun voi korvata vaikka erivärisillä post-it lapuilla.

12819229_10153851006556708_2532748890104379477_o

Jutellaanko lisää? Puh. 040 748 0906, email antti.osara@elisanet.fi.